Reija Karjalainen

Olen valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2002. Opintojen jälkeen työskentelin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, kunnes ryhdyin vuonna 2010 yrittäjäksi.

Olen kouluttautunut vuosien saatossa pystyäkseni tarjoamaan laadukasta fysioterapiaa alati muuntuvassa fysioterapian ja kuntoutuksen toimikentässä. Viimeisimpinä koulutuksina olen käynyt fysioterapeuteille suunnatun personal training koulutuksen FysiTrainer (FAF) sekä kouluttautunut geriatrisen sekä neurologisen fysioterapian erityisosaajaksi. Matka jatkuu ja seuraaviin koulutuksiin on jo katse kohdennettuna.

Tuki- ja liikuntaelinfysioterapia on kaiken perusta. Liikkeen ymmärtäminen ja sen ohjaaminen, lihaksiston monipuolinen ja symmetrinen käyttäminen ovat olleet koko urani kantavia teemoja. Erityisesti haluan työskennellä ja kehittää itseäni neurologisen fysioterapian parissa.

Toteutan Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen, PHHYKY palveluseteli, vakuutusyhtiöiden maksusitoumus, lääkärin hoitomääräys sekä itsemaksavien kuntoutujien palveluita.

Työskentelen pääsääntöisesti vastaanotollani mutta teen tarvittaessa myös kotikäyntejä (kotona, hoitolaitoksissa ja kuntosalilla). Fysioterapian ohella tuotan Personal Training palveluita.

Fysioterapia on paljon – jokaiselle oman tarpeen ja kykyjen mukaan. Sen avulla esimerkiksi aivohalvauspotilas voi opetella selviytymään uudelleen arkiaskareistaan, leikkauspotilas saa nivelensä ja lihaksensa uudelleen toimimaan tai ikääntyvä löytää keinoja ja voimia pärjätäkseen kotioloissaan.

Aseta tavoite ja työskentele johdonmukaisesti sen saavuttamiseksi!

Varaa aika Varaa aika verkossa

Mikäli ette löydä itsellenne sopivaa aikaa nettiajanvarauksesta, suosittelemme olemaan yhteydessä valitsemaanne fysioterapeuttiin puhelimitse tai sähköpostitse.

Puh. 040 562 1679
Lähetä sähköpostia

Hintatiedot

Fysioterapia ja hoidot

45min 52€
60min 65€
Koti- ja laitoskäynneissä 50% lisäys

Fysioterapia on terveydenhuollon verotonta palvelu 0% alv
Personal Training on 24% alv toimintaa. Hintoihin sisältyy 24% alv.

Maksutavat: Lasku, käteinen ja pankkikortti

Hinnasto